Payot

Payotilta laa­duk­kaat ko­ti­hoi­to­tuot­teet
ja tehokkaat hoi­to­la­hoi­dot


Lääkäri Nadia Payot 

perusti Payot-sarjan

 1920-luvulla Pariisissa.  

Sarja keskittyi alusta

 saakka kehittämään niin

 tehokkaita kauneushoitoloissa

 tehtäviä ammattihoitoja kuin

 kotona käytettäviä, korkealaatuisia

 kos­me­tiik­ka­tuot­tei­ta. Sarjaa

 kehitetään jatkuvasti Ranskassa

 sijaitsevassa Payotin omassa

 laboratoriossa.  Tuotekehityksestä

 vastaa ammattilaistiimi, johon

 kuulu mm.  farmaseutteja,

 kemian insinöörejä ja

 fysioterapeutteja.  Tuotteissa

 käytetään paljon luonnosta

 peräisin olevia raaka-aineita

 (mm. kasveja, mineraaleja, yrttejä,

 marjoja, hedelmiä) yhdistettynä 

viimeisimpään tuoteteknologiaan. 


Face Nice -hoitolassa pääset

 tutustumaan Payotin tuotteisiin

 hoitojen yhteydessä, lisäksi

 sinulla on mahdollisuus hankkia

 niitä kosmetiikkapuodista

  kotihoitotuotteiksi. Tuotteita voit

 myös tilata, vaikka et puotiin

 pääsisikään - toimitus tällöin

 sopimuksen mukaan sovittuun

 paikkaan tai vaikkapa postitse. 

Valikoimissa ei ole kaikkia tämän

laajan sarjan tuotteita, mutta 

tilausperiaatteella minkä

tahansa tuotteen saanti onnistuu

nopeasti ja helposti.


Ostaessasi Payot-tuotteen saat

 kanta-asiakaskortin, johon

 saat merkinnän jokaisesta

 20 € ostosta. Kerättyäsi korttiin

 10 merkintää saat täydellä

kortilla 20 € alennuksen

 valitsemastasi tuotteesta.


My Payot -setti


GLOW

sis. 30 ml voide,

15 ml yönaamio + 

CC-voide.

39,90 € 

(arvo 56 €)

Rajoitettu erä!




Ihon puhdistukseen:


Puhdistusemulsio 23,00 € 

200 ml 

pehmeä ja täyteläinen, vadelmaa

 sekä  hyaluronihappoa 

sisältävä tuote


Puhdistusöljy 28 € 

200 ml 

puhdistaa ihon tehokkaasti

  ja pehmittää sitä 

avokado-, kurkkuyrtti-

  ja porkkanaöljyn avulla


Puhdistusgeeli 21,50 € 

200 ml 

luonnollisesta hiilestä saatavia 

kiteitä sisältävä raikas 

puhdistusgeeli seka- ja 

rasvaiselle iholle. Sinkkiuute

 hillitsee talintuotantoa, Chilen

 minttu-uute ehkäisee  tulehdusten

 syntyä ja tasapainottaa ihoa


Kasvovesi 23,00 € 

200 ml 

vadelmaa ja hyaluronihappoa

 sisältävä virkistävä kasvovesi


Seka/rasvoittuvalle iholle ja epäpuhtaalle iholle:


Paikallishoitotuote 25,00 € 

15 ml 

nopeuttaa epäpuhtauksien paranemista


Tasapainottava hoitovoide 36 € 

50 ml 

talintuotantoa  tasapainottava, 

kevyt emulsiomainen voide 


Kuorinnat:


AHA-kuorintavaahto 5 € 

5 ml 

vaahdoksi iholla muuntuva, 

poreileva yksittäispakattu

 geeli,  joka tasoittaa ja 

puhdistaa ihoa tehokkaasti


Rakeellinen kuorintageeli 36,00 € 

50 ml

vadelmansiemeniä sisältävä

 tehokas, mutta silti 

hellävarainen kuorinta. 

Hierottaessa muuttuu

 öljymäiseksi ja veden kanssa

 maitomaiseksi tuotteeksi


Rakeeton kuorintageeli 36,50 € 

50 ml

poistaa tehokkaasti kuollutta

 ihosolukkoa ja karheutta

 ihon pinnalta hellävaraisesti,

 sopii herkällekin iholle


Kirkastava My Payot -linja kaikille ihotyypeille:


Tuotteet sisältävät goji-

 ja acai-marjaa, jotka

 kirkastavat ja aktivoivat

 ihon toimintoja


Silmänympärysvoide 33 €

 15 ml 

geelimäinen voide, levittyy iholle 

kätevän roll-on pään avulla


Geelivoide 37,50 € 

50 ml 

seka/rasvoittuvalle iholle raikas,

 kosteuttava voide,  joka imeytyy nopeasti


Päivävoide 39,00 €

50 ml 

Ihon toimintoja elvyttävä ja

 ihoa kosteuttava voide


Yövoide 42,50 € 

50 ml 

korjaava ja ravitseva voide


Seerumi 48,50 € 

30 ml 

väsyneelle, samealle iholle, 

virkistää ja palauttaa ihon hehkun


Hoitoneste 25,50 €

125 ml 

mikrokuoriva, ihoa tasoittava

 ja kirkastava geelimäinen neste


C-vitamiinikuuri 38,50 €

10 päivää

Ihoa kirkastava, tasoittava ja

 uudistava tehokuuri


Yönaamio 33,50 €

50 ml

Ihoa virkistävä yönaamio, 

kosteuttaa ja tasoittaa

 ihonsävyä. 

Käytä 1-2 x viikossa

 yövoiteen asemasta.




Kosteuttava Hydra24+ -linja kaikille ihotyypeille: 


Tuotteet sisältävät punaista levää,

vesimeloni- ja viikunauutetta


24H voide 52,00 €

 50 ml 

seka/rasvoittuvalle iholle

tai kesäkäyttöön. Raikas

 ja ihoa suojaava kevyt voide


24H voide 52,00 €

 50 ml 

normaalille/kuivalle iholle

 tai talvikäyttöön. Samettisen sileä,

täyteläinen ihoa suojaava voide


Kosteuttava hoitoneste 25,50 €

 125 ml 

voiteen tai meikin alle levitettävä

 raikas, geelimäinen seerumi


Kosteuttava naamio 33,50 €

 50 ml 

raikas geelibalsami, joka tarjoaa

 iholle todellisen kosteuskylvyn.  

Voidaan jättää iholle yöksi 

tehostamaan hoitotuloksia.


Herkälle iholle:


Rauhoittava 24H voide 51,50 €

 50 ml 

vähentää ihon punoitusta, 

kosteuttaa ja vahvistaa

  ärtynyttä tai stressantunutta ihoa.

Kevyempi voide kesään/sekaiholle


Rauhoittava 24H voide 51,50 € 

50 ml 

ravitseva voide herkälle ja

 couperoottiselle iholle.

Vähentää ihon ärsytystä 

ja reagoivuutta. Rauhoittaa

 punoitusta. Täyteläisempi

 voide talveen/kuivalle iholle.


Rauhoittava salvavoide 31 € 

30 ml

lievittää ihoärsytyksiä ja

 punaisuutta, nopeuttaa ihon

 paranemisprosessia, helpottaa

 ärsyyntynyttä tai kuumottavaa

 tunnetta iholla. Erinomainen

esim. pakkas- ja saunavoiteeksi

 suojaamaan punoittavaa ihoa

 sekä kaikkiin nirhaumiin

 ja hankaumiin nopeuttamaan

 paranemisprosessia. 


Rauhoittava seerumi 49,50 €

30 ml

vähentää ihon punoitusta, 

rauhoittaa ihoärsytystä, 

pehmittää ja ravitsee ihoa


Yksittäispakattu herkän

ihon naamio 10,50 €

Rauhoittaa, ravitsee,

kosteuttaa ja vahvistaa iho.

Veden kanssa sekoitettava jauhe


Korjaavat tuotteet ikääntymisen

 merkkien hoitoon:


Hoitoneste 52,50 € 

100 ml 

pehmittää ja tasoittaa ihonpintaa.

 Levitetään päivä- ja/tai yövoiteen

  alle tehostamaan voiteen vaikutusta.


Techni Liss päivävoide 63 €

50 ml

juonteita ja ryppyjä

tasoittava, ihoa korjaava päivävoide


Techni Liss päivävoide SK30

58 € 40 ml

Ihoa tasoittava ja 

suojaava päivävoide

suojakertoimella


Techni Liss yövoide 65 €

50 ml

iholla öljymäiseksi muuntuva

korjaava yövoide ikääntymisen

 merkkejä vastaan


Silmänympärysihon

naamiolaput 5 €

Väsymyksen merkkejä poistavat, 

silmänympärysihoa tasoittavat

 kertakäyttöiset naamiolaput. 

Häivyttävät myös turvotusta

 ja tummuutta.


Sävyvoiteet:


Creme N:o 2 CC-voide 35,50 €

 40 ml 

ihoa rauhoittava ja suojaava voide,

 jossa SK50.  Kevyt, ihonsävyyn

 muokkautuva koostumus. 


Pate Gris Nude-voide 31,50 €

40 ml

Seka/rasvoittuvan ihon sävyvoide,

joka tasoittaa, puhdistaa ja 

vähentää ihon kiiltelyä.

SK30


My Payot CC-glow 36,50 €

40 ml

Ihoa virkistävä ja kosteuttava

CC-voide joka heleyttää ihoa.

SK15



Yh­teys­tie­dot:

Kauneushoitola & kosmetiikkapuoti

Face Nice

Pihlajatie 5

21450 Tarvasjoki (Lieto)


puh. 040-7344462

Jos olen estynyt 

vastaamasta, soitan

takaisin mahdollisimman

pian. 


heidi.ronnemaa@niceface.fi


Jos sinulle tulee este varaamallesi hoitoajalle, 

muistathan peruuttaa tai muuttaa hoitoaikasi. 

Peruuttamattomista ajoista veloitetaan

50% hoidon hinnasta.

Info:

Tuotteita & koruja on 

mahdollisuus tilata myös 

paikan päällä käymättä, 

toimitus tällöin sovittuun

paikkaan tai postitse. 


Hoitotila sijaitsee kotipihallamme 

erillisessä rakennuksessa,

sisäänkäynti on autokatoksen

päädyssä. Auton voit 

jättää mihin tahansa pihallemme

tai kadunvarteen.


Kauneushoitola sijaitsee

hyvien kulkuyhteyksien

päässä. Lähellä ovat mm.

Pöytyä, Aura, Marttila, 

Koski tl, Paimio ja Salo.

Liedon keskustaan on noin

20 min ajomatka.

SKY-kosmetologi
CIDESCO-kosmetologi

© Face Nice 2021. Kaikki oikeudet pidätetään.